Totuuksia Durban-konferenssissa

Simon Deng, entinen sudanilainen orja, oli kutsuttu puhumaan Durban-konferenssiin New Yorkiin globaalin suvaitsemattomuuden uhkista. Kutsujat olettivat ehkä, että hän puhuisi poliittisesta korrektiudesta ja myönteisestä suhtautumisesta islamiin. Sen sijaan hän muistuttikin kuulijoita siitä, että globaali suvaitsevaisuus islamia kohtaan suo sille vain suojan muslimien jihadistiselle toiminalle Etelä-Sudania ja Israelia vastaan.

Tulin tänne Israelin valtion ja juutalaisen kansan ystävänä. Tulin esittämään vastalauseeni tälle Durban-konferenssille, joka perustuu valheille. Konferenssin ovat järjestäneet valtiot, jotka itse syyllistyvät pahimman lajin sortoon.

Se ei auta rasismin uhreja. Se vain eristää juutalaisen valtion ja hyökkää sitä vastaan. Se on Israelin vihollisten työkalu. YK:sta itsestään on tullut työkalu Israelia vastaan. Yli 50 vuoden ajan 82 prosenttia YK:n yleiskokouksen hätäistunnoista on tuominnut yhden valtion – Israelin. Hitleriä ei voisi ilahduttaa enempää.

Durban-konferenssi on skandaali. Kaikki kunnialliset ihmiset tietävät sen.

Tulin tänne kertomaan teille, että on kansoja jotka kärsivät YK:n Israel-vastaisuudesta vielä enemmän kuin israelilaiset. Kuulun yhteen niistä kansoista.

Liioittelemalla palestiinalaisten kärsimystä ja syyttämällä siitä juutalaisia YK on vaientanut niiden huudot, jotka kärsivät paljon enemmän.

Yli viisikymmentä vuotta Sudanin musta alkuperäisväestö – sekä muslimit että kristityt – on ollut Khartumin julmien arabimuslimihallitusten uhri.

Kotimaassani Etelä-Sudanissa noin neljä miljoonaa viatonta miestä, naista ja lasta teurastettiin vuosien 1955 ja 2005 välisenä aikana. Seitsemän miljoonaa joutui etnisen puhdistuksen kohteeksi, ja heistä tuli suurin pakolaisryhmä toisen maailmansodan jälkeen.

YK on huolissaan niin kutsutuista palestiinalaispakolaisista. Heitä varten perustettiin oma toimielin, ja heidät on asetettu etuoikeutettuun asemaan.

Samaan aikaan minun kansani, jota on etnisesti puhdistettu, murhattu ja orjuutettu, on jätetty suhteellisen vähälle huomiolle. YK kieltäytyy kertomasta maailmalle totuutta Sudanin konfliktin todellisista syistä. Kuka todella tietää, mitä Darfurissa tapahtuu? Se ei ole ”heimosota”. Konfliktin juuret ovat arabikolonialismissa, joka on pohjoisafrikkalaisille tuttua. Länsi-Sudanissa sijaitsevassa Darfurissa kaikki ovat muslimeja. Kaikki ovat muslimeja, koska arabit valloittivat Pohjois-Afrikan ja käännyttivät alkuperäisväestön islamiin. Khartumin islamistien silmissä darfurilaiset eivät ole tarpeeksi muslimeja. Eivätkä darfurilaiset tahdo arabialaistua. He rakastavat omia afrikkalaisia kieliään ja pukujaan ja tapojaan. Arabien vastaus on kansanmurha! Mutta kukaan YK:ssa ei kerro totuutta Darfurista.

Nuba-vuorilla, toisessa osassa Sudania, on juuri nyt käynnissä kansanmurha. Khartumin islamistihallitus vainoaa mustia afrikkalaisia, muslimeja ja kristittyjä. Kukaan YK:ssa ei ole kertonut totuutta Nuba-vuorista.

Oletteko kuulleet YK:n tuomitsevan arabien rasismin mustia kohtaan?

New York Times-lehden sivuilla ja YK:n tuomioissa puhutaan Israelin rikoksista ja palestiinalaisten kärsimyksistä. Minun kansani on jäänyt syrjään julkisuuden valokeilasta, koska palestiinalaisten kärsimyksiä liioitellaan. Israelin teot kuvataan länsimaiden rikoksiksi. Mutta itse asiassa todellinen rikos on se, että länsi on hylännyt meidät: arabien/islamistien apartheidin uhrit.

Orjakauppaa harjoitettiin Sudanissa vuosisatojen ajan. Se otettiin uudelleen käyttöön sodankäynnin keinona 90-luvun alussa. Khartum julisti jihadin kansaani vastaan, mikä oikeutti ottamaan orjia sotasaaliiksi. Arabiarmeijoita lähetettiin tuhoamaan etelän kyliä ja yllytettiin ottamaan afrikkalaisia naisia ja lapsia orjiksi. Uskomme, että jopa 200 000 siepattiin, tuotiin pohjoiseen ja myytiin orjiksi.

Olen elävä todiste tästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

En haluaisi puhua kokemuksistani orjana, mutta teen sen, koska maailman on tärkeää tietää, että orjuutta on yhä olemassa.

Olin vain yhdeksänvuotias, kun arabinaapuri nimeltä Abdullahi houkutteli minut mukanaan veneeseen. Vene laski maihin Pohjois-Sudaniin, missä hän antoi minut lahjaksi perheelleen. Kolme ja puoli vuotta olin heidän orjansa ja koin sellaista mitä yhdenkään lapsen ei pitäisi koskaan kokea: julmaa hakkaamista ja nöyryytyksiä, työntekoa vuorokauden ympäri, nukkumista maassa eläinten kanssa, perheeltä jääneiden tähteiden syömistä. Noina kolmena vuotena en voinut sanoa ”ei”. Voin sanoa vain ”kyllä”, ”kyllä”, ”kyllä”.

Yhdistyneet Kansakunnat tiesi, että arabit pitivät eteläsudanilaisia orjina. Sen oma henkilökunta raportoi siitä. UNICEF:ilta vei kuusitoista vuotta myöntää mitä tapahtui (myönnytys tuli juutalaisten johtaman American Anti-Slavery Groupin painostamana). Tahdon julkisesti kiittää ystävääni tri Charles Jacobsia orjuuden vastaisen taistelun johtamisesta.

Mutta Sudanin hallitus ja Arabiliitto painostivat UNICEF:ia, ja UNICEF perääntyi ja alkoi arvostella niitä, jotka työskentelivät sudanilaisten orjien vapauttamiseksi. Vastalauseena YK:n toimille järjestön rohkea ihmisoikeuksien erityisraportoija tri Gáspár Bíró, erosi tehtävästään vuonna 1998.

Nytkin kymmenettuhannet mustat eteläsudanilaiset palvelevat yhä isäntiään pohjoisessa, ja YK vaikenee siitä. Koska siitä puhuminen loukkaisi islamilaista yhteistyöjärjestöä OIC:tä ja Arabiliittoa.

Minä joka olen entinen orja ja pahimman lajin rasismin uhri, haluaisin selittää, miksi Israelin sanominen rasistiseksi valtioksi on minusta ehdottoman typerää ja moraalitonta.

Olen käynyt Israelissa viisi kertaa tapaamassa sudanilaisia pakolaisia. Miten he sinne päätyivät?  He ovat sudanilaisia, jotka pakenivat arabien rasismia Egyptiin toivoen olevansa turvassa. He erehtyivät. Kun Egyptin turvallisuusjoukot teurastivat Kairossa kaksikymmentäkuusi mustaa pakolaista, jotka protestoivat Egyptin rasismia, sudanilaiset tajusivat että arabien rasismi on samanlaista Khartumissa ja Kairossa. He tarvitsivat turvapaikan, ja he löysivät sen Israelista. Egyptin rajavartiostojen luoteja väistelleen ja hyvin pitkiä matkoja kävellen pakolaisten ainoa toivo oli päästä Israelin puolelle raja-aitaa, missä he tiesivät olevansa turvassa.

Mustat muslimit Darfurista valitsivat Israelin mieluummin kuin alueen minkään arabimuslimivaltion. Tiedättekö mitä se tarkoittaa!!!?? Ja arabit sanovat, että Israel on rasistinen!!!?

Israelissa mustat sudanilaiset, kristityt ja muslimit, toivotettiin tervetulleiksi ja heitä kohdeltiin ihmisinä. Menkää kysymään heiltä, niin kuin minä olen tehnyt. He kertoivat minulle, että verrattuna Egyptin tilanteeseen Israel on taivas.

Onko Israel rasistinen valtio? Minun kansani kokemuksen mukaan, kansan joka tuntee rasismin, vastaus on ehdottomasti ei. Israel on valtio, jonka väestössä on sateenkaaren värit. Juutalaisiakin on kaiken värisiä, jopa mustia. Tapasin Israelissa etiopianjuutalaisia. Kauniita mustia juutalaisia.

YK:n Israel-vastaisesta politiikasta eivät kärsi eniten israelilaiset, vaan kaikki ne, jotka YK jättää huomiotta kertoakseen suurta valhettaan Israelista: me, arabien/muslimien väkivallan uhrit: naiset, etniset vähemmistöt, uskonnolliset vähemmistöt, homoseksuaalit arabi/muslimimaailmassa. He ovat YK:n Israel-vihan suurimmat uhrit.

Katsokaa koptien tilannetta Egyptissä, kristittyjen tilannetta Irakissa ja Nigeriassa ja Iranissa, hinduja ja bahai-uskonnon seuraajia, jotka kärsivät islamin sorrosta. Sikhejä. Jihadistien uhrien ja kohteiden koko kirjo – me kaikki kärsimme. Meidät on unohdettu, hylätty.  Jotta suuri valhe juutalaisia vastaan voisi jatkua.

Vuonna 2005 kävin eräässä eteläsudanilaisessa pakolaisleirissä. Tapasin kaksitoistavuotiaan tytön, joka kertoi minulle haaveestaan. Hän halusi mennä kouluun ja valmistua lääkäriksi. Ja sitten hän halusi käydä Israelissa. Olin hämmästynyt. Miten tämä pakolaistyttö, joka oli viettänyt suurimman osan elämästään pohjoisessa, voi tietää Israelista? Kun kysyin, miksi hän halusi käydä Israelissa, hän vastasi: ”Tämä on meidän kansamme.” En koskaan saanut vastausta kysymykseeni.

9.1.2011 Etelä-Sudanista tuli itsenäinen valtio. Eteläsudanilaisille se merkitsee sorron, raa'an kohtelun, demonisoinnin, islamilaistamisen, arabialaistamisen ja orjuuttamisen jatkumista.  

Samalla tavalla arabit edelleen kieltävät juutalaisilta oikeuden itsenäiseen kotimaahan ja Durban III -konferenssi kieltää Israelin laillisuuden.

Israelin ystävänä tuon teille sen uutisen, että presidenttini, Etelä-Sudanin tasavallan presidentti Salva Kiir, lupasi julkisesti, että Etelä-Sudanin Israelin-lähetystö rakennetaan – ei Tel Aviviin vaan Jerusalemiin, juutalaisen kansan ikuiseen pääkaupunkiin.

Tahdon myös vakuuttaa teille, että uusi maani ja kaikki sen kansat vastustavat rasistisia foorumeja kuten Durban III. Vastustamme sitä yksinkertaisesti kertomalla totuuden. Meidän totuutemme.

Juutalaiset ystäväni opettivat minulle jotakin minkä haluan nyt sanoa teidän kanssanne.

Israelin kansa elää!